Koulutus ja kurssit

Blogikirjoitukset kategoriassa: Koulutus ja kurssit

Ensimmäisen Mielitreeni™- viikonlopun tunnelmia

25.5.2016

 

 

20160522_114641 (1)

Valmistelin toukokuun Mielitreeni™-viikonloppua intoa täynnä ja hiukan hämilläni. Miten innoissaan ihminen voikaan olla omasta työstään!

Kun vielä Pensionat Mathildedal, Teijon kansallispuiston luonto ja täydellinen kesäsää antoivat viikonlopulle parhaat mahdolliset raamit, en enempää voinut toivoa ollessani aamulla tulijoita vastassa. Paikalle saapui odotetusti yhdeksän kurssilaista yksittäin, työporukoina ja myös äiti ja tytär olivat varanneet yhteistä aikaa viikonloppuun.

Suorittamisvapaa vyöhyke

Kahden päivän aikana tutustuimme mindfulnessin ja NLPn taustaan ja perusteisiin, tutkailimme aivojen toimintaa, mielen, kehon ja tunteiden yhteyttä, stressin säätelyä, muutimme rajoittavia uskomuksia mahdollistaviksi ja suuntasimme katseen kohti hyvää tulevaa. Teimme harjoituksia, kokeilimme erilaisia ajattelutyökaluja ja keskustelimme paljon. Silti aikaa jäi myös ruukkikylän elämään tutustumiseen, omaan oleiluun, kävelyretkiin luontopoluilla, merenrantakahvilassa istuskeluun tai vain lepäämiseen itselle sopivalla tavalla. Mielitreeni™-viikonloppu  oli osallistujien kertomankin mukaan  huolehtimis- ja suorittamisvapaa vyöhyke.

20160522_110100 (2)
Iloa

Vieraat todella tekivät juhlan. Toisilleen tuntemattomienkin ihmisten kesken syntyi nopeasti välitön, rento ilmapiiri. Välillä  nauru raikui, eivätkä kyyneleetkään olleet kaukana tällä tutkimusmatkalla.

20160522_110136 (3)

 

20160521_164410 (3)
20160521_125313

 

20160522_154552 (1)
Kyselin viikonlopun aluksi osallistujien toiveita ja ennen kotiinlähtöä keräsin palautetta senhetkisistä ajatuksista kurssin suhteen. Jos haluat lukea  palautteet, löydät ne täältä .

Viikonloppu oli minulle sen vetäjänä myös unelmieni toteuttamista, vapautta, flowta, jakamista ja yhteisöllisyyttä, lupaa olla ihan oma itsensä ja oppia ja oivaltaa jokaisessa kohtaamisessa  itsekin uutta.

Nyt käännän iloisena katseeni kohti tulevia Mielitreeni™-viikonloppuja.

20160429_124217

 

 

 

Kategoria: , , ,
Avainsanat: , , , , , , , , , , ,

Mindfulness ja NLP pähkinänkuoressa – Tilaa tiimillesi Pieni Mielitreeni™!

30.4.2016

Pieni Mielitreeni™ on kahden tunnin kurkistus tietoisen läsnäolon ja NLPn maailmaan ja itsenäinen alustus Mindfulness työssä – 8 askelta hyvään työhön™ -valmennuskokonaisuuteen. Se tarjoaa sekä perusteita, että harjoituskokeiluja hyvään työarkeen ja muuhun elämään.
Tilaa Pieni Mielitreeni™ työpaikallesi. Pieni on kaunista!

4

Kategoria: , , ,
Avainsanat: , , , , , , , , ,

VIESTINTÄAIRUT – PILOTTIVALMENNUS

7.2.2016

Sosiaalinen media on osa arkipäiväämme ja rajaton mahdollisuus myös yrityksille ja yhteisöille lisätä näkyvyyttä, jakaa tietoa, saada näkökulmia omaan toimintaan, verkostoitua ja lisätä yhteisöllisyyttä. Sosiaalinen media tarjoaa kanavia ajatuksenvaihtoon, tiedonsiirtoon ja merkitystenantoon. Siellä on mahdollisuus olla sekä vastaanottaja, että aktiivinen viestijä. Vai onko? 

– Ihana nähdä pitkästä aikaa! Miten menee? Kuulin, että olet vaihtanut työpaikkaakin.
– Joo, vitsit kun tekisi mieli kertoa kaikille. Olen niin tyytyväinen nykyiseen työhöni ja koko yrityksen tapaan tehdä asioita! Työkaverit ovat ottaneet minut todella hyvin vastaan ja on ihan huippua saada olla osa sitä porukkaa! Jaksan paremmin kuin ennen vaikka kaikki onkin jatkuvassa muutoksessa ja meiltä vaaditaan paljon.
– Mahtavaa kuulla! Sinä kyllä hehkutkin innostusta – se näkyy varmaan töissäkin.
– Joo, olen antanut töissä aktiivisesti palautetta ja tuonut esiin miten moni asia siellä toimii. Tekisi mieli somessakin hehkuttaa, ja vähän kertoa meidän hienoista projekteista, mutta en ole ihan varma mitä on lupa työhön liittyvistä asioista jakaa. Jostain perehdytyspapereista taisin lukea, ettei työpaikan asioista saa kirjoittaa somessa.

Mitä mahdollisuuksia jää käyttämättä ja miten paljon hyviä uutisia jakamatta kun yritysten sosiaalisen median käyttöohjeet rajaavat somen käytön minimiin tai ohjeet ovat muuten vanhentuneet aikoja sitten. Avoimuus ja selkeät aktiivisuutta tukevat ja kannustavat somepelisäännöt ovat tätä päivää. Virallisen tiedottamisen tai satunnaisen esillä olemisen sijaan yrityksen tai yhteisön kannattaa olla avoimesti sosiaalinen ja kannustaa henkilöstöään viemään hyvää viestiä eteenpäin aina kun aidosti haluavat.

viestintäairut
Entä jos
tuntuu vaikealta pysyä mukana sosiaalisen median kehityksessä.
Mitä kanavia on, mitä kannattaa käyttää ja miten niitä käytetään?
Millaista sisältöä on hyvä jakaa ja mistä siihen otetaan aika?
Mitä hyötyä tästä kaikesta oikeastaan on?
Entä jos työntekijän ja johdon näkemykset ovatkin kaukana toisistaan, tai asiakasnäkökulma ei kaikin osin tuekaan sitä kuvaa jota yritys tai yhteisö haluaa viestittää?
Ja mitä teemme jos saamme negatiivista palautetta julkisesti?
Miten pidämme huolta hyvästä vuorovaikutuksesta kaikissa kohtaamisissa, myös somen ulkopuolella?

VIESTINTÄAIRUT-valmennuksessa haemme yhdessä vastauksia näihin kysymyksiin ja luomme hyviä käytäntöjä.
Tähän laaja-alaiseen valmennukseen yhdistämme kolmen yrityksen osaamisen: Valmennuksen toteuttavat yhteistyössä Joy&Orderin Laura Mänki,
Aikatran Terhi Lavonen ja POLULLA Coachingin Päivi Hoikkala.

Autamme yhteisöä parantamaan entisestään sekä sisäistä, että ulkoista viestintää ja löytämään keskuudestaan viestintäairuita organisaation eri tasoilta. Sen sijaan, että keskittyisimme pelkästään viestintäairuiden sparraamiseen sopivan sisällön tuottamiseksi blogiin, facebookiin, twitteriin ja muihin somekanaviin, kokonaisvaltainen VIESTINTÄAIRUT-valmennus huomioi koko organisaation. Valmennamme viestintäairuita viemään viestinnän muutosta aidosti ja rehellisesti johdon tuella läpi koko organisaation.

Kun yrityksen tai yhteisön someviestinnän tavoitteet on ensin määritelty sen arvoista, missiosta ja visiosta käsin, käymme yhdessä läpi askeleet tavoitteiden toteutumiseksi ja valmennamme viestintäairuet sekä sisäisen, että ulkoisen viestinnän sanansaattajiksi ja taitajiksi. Viestinnän välineiden ja teknisen toteutuksen lisäksi syvennymme viestinnän, vuorovaikutuksen ja kommunikoinnin laatuun sekä motivaatiotekijöihin, unohtamatta sosiaalisen median ulkopuolella tapahtuvia kohtaamisia.

Hyvinvoinnin ydin on yhteisö, jossa jokainen yksilö itsetuntemuksensa ja osaamisensa kautta palvelee yhteistä hyvää sanoo filosofi Lauri Järvilehto. Siihen tähtää myös valmennuksemme.

Kiinnostuitko? Ilmoita yhteisösi mukaan maksuttomaan VIESTINTÄAIRUT-pilottivalmennukseemme. Yksi onnekas hakijayhteisö saa valmennuksen pelkkien matkakustannusten hinnalla.  Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan tästä.

 

 

 

Kategoria: , , ,
Avainsanat: , , , , ,