Yleinen

Blogikirjoitukset kategoriassa: Yleinen

LAHJA JOLLA ON MERKITYSTÄ

4.11.2015

slipper-860538_1920Täytin seitsemän vuotta. Oli syntymäpäiväni aamu. Meillä oli kotona tapana herättää syntymäpäiväsankari laulaen ja lahjalla. Ilo, yllätys, jännitys, innostus ja liikutus sekoittuivat ihanalla tavalla toisiinsa, kun unisena avasin lahjapakettia. Sain maailman kauneimmat valkoiset juhlakengät, joissa oli remmit ja soljet. Koulun jälkeen juoksin kotiin niitä ihailemaan. Illalla asettelin ne sängyn viereen niin, että näin ne viimeiseksi ennen nukahtamista ja ensimmäisenä herättyäni. Oi onnea!

Muistat ehkä omasta lapsuudestasi samankaltaisia kokemuksia. Tämän päivän tavarantäydessä maailmassa arvelen kuitenkin harvan meistä tavoittavan kertomani kaltaista tunnetta. Useimmilla meistä on kaikkea yllin kyllin.

POLULLA  avataan oman elämän lahjoja ja mahdollisuuspaketteja oivalluttavalla tavalla. Iloa, jännitystä, yllätyksiä ja innostusta löytyy näistä paketeista varmasti enemmän kuin yhdetkään tämän päivän ’valkoiset juhlakengät’ voivat tuottaa. POLULLA jokainen saa olla oman elämänsä päivänsankari, se tärkein.

POLULLA Coaching lahjakortin voit merkitä haluamallesi summalle ja mille tahansa coachingpalvelulle tai voit antaa lahjan saajan itse valita itselleen sopivan valmennuksen tai kurssin. Lahjakortti on voimassa vuoden ajan.

Tutustu palveluihin.

Lahjakortin kuvaksi voit valita joko apilan tai kivet.
Tilaa  tästä   tai [email protected].

 

Lahjakortti POLULLALahjakortti POLULLA apilaLahjakortti tausta

Kategoria: ,
Avainsanat: ,

NLP – kaikille jotka ajattelevat – illat joulu- ja tammikuussa. Tervetuloa mukaan!

19.10.2015

NLP on tehokas, yksinkertainen ja nopea tapa kehittää itseäsi ja saada voimavarasi käyttöön. POLULLA Coaching NLP-kursseilla saat toimivia välineita ajatus-, asenne-, asento-, näkökulma-, kieli- ja toimintamalliesi muovailemiseksi niin, että ne tukevat hyvinvointiasi ja tavoitteitasi parhaalla mahdollisella tavalla. Tule oivaltamaan uutta itsestäsi ja muista! Ilmoittaudu sähköpostitse [email protected] tai www.polulla.fi/yhteys Olet lämpimästi tervetullut!

NLPn perusasioita toiminnallisesti tutkien

Kategoria: , , ,
Avainsanat: , , , , , , , , , , ,