flow

Blogikirjoitukset avainsanalla: flow

SYDÄN KUPLII – onni olla osa jotain suurempaa

6.7.2015

Eräs tuoreimmista ryhmistä joihin saan kuulua on Letician aikuiskuoro. Kuoro on ollut koossa vasta pari vuotta ja avoimeen yhteisöön (ei pääsykoetta) on pikkuhiljaa tullut mukaan uusia jäseniä. Oli riemukasta aloittaa kesäloma kuoron ensimmäisillä kesäkekkereillä Lehtolassa. Piha ja jurtta täyttyivät iloisista ihmisistä. Tarjoilut hoituivat nyyttäriperiaatteella ja illan ohjelma oli elämyksiä täynnä.

Emme ehkä tunne vielä kaikki toisiamme nimeltä, mutta yhdessä olemme kokeneet jo monenlaista. Olemme hoilanneet ja harjoitelleet, munanneet ja mokanneet, innostuneet ja lannistuneet, iloinneet ja onnistuneet, oivaltaneet uutta itsestämme ja toisistamme. Meitä yhdistää laulamisen ilo.

Filosofian akatemian perustaja Lauri Järvilehdon mukaan ihminen on onnellinen ja voi hyvin, kun sisäisen motivaation kolme tukipilaria Vapaus, Virtaus ja Vastuu ovat läsnä. Vapautta on mahdollisuus valita, kokeilla uutta ja tehdä asioita jotka kokee merkityksellisiksi. Virtaus on sujuvuutta, aikaansaamisen tunnetta ja parhaimmillaan flow-tila jossa opimme. Vastuu on kuulumista yhteisöön muut huomioiden, vastuun kantamista yhteisestä hyvästä. Leticiassakin nämä kolme vahvaa veetä parhaimmillaan toteutuvat rikastaen sekä yksilöllistä että yhteistä hyvää.

Upeaa työtä -kirjassaan Järvilehto toteaa, että hyväksi tullaan harjoittelemalla: Arjen supersankarit syntyvät, kun ihmiset rakastavat sitä, mitä tekevät ja tekevät sitten riittävästi töitä tullakseen superhyviksi. Ja, että syntyessään ihminen osaa lähinnä pitää meteliä. Tämä kaikki pätee aikalailla myös meihin aikuiskuorolaisiin.

On kiitollista lähteä kesäpoluille laulellen. Lauluhan on viestinnän varhaisin muoto, tunteiden ja itseilmaisun väylä.  Ei ihme, että laulaessa myös sydän kuplii.P1100505

 

Kategoria: ,
Avainsanat: , , , , , , , , , ,