voimavarat

Blogikirjoitukset avainsanalla: voimavarat

Hyvän huomaavaa tulevaa vuotta 2025!

31.12.2024

Kirjoitin tämän tekstin 8 vuotta sitten. Kikysopimuksen tuomat muutokset ovat sulautuneet arkeen jo ajat sitten, mutta työelämä ja sen raamit ja resurssit muuttuvat jatkuvasti. Ja vaikka viisivuotias yökyläilijäkin on jo teini, on hyvän huomaaminen ja sen sanoittaminen nyt ehkä vielä merkityksellisempää kuin vuosia sitten.


Hyvää uutta vuotta, tapaamisiin Polulla!

life-1

Viisivuotias touhukas pohdiskelija on tullut viikonloppukylään. Päivän kuluessa on puuhailtu monenlaista ja iltakylvyn jälkeen on aika käydä nukkumaan. Mutta uni ei tule. Ajatuksia ja tunteita putkahtelee esiin ja kädet ja jalat eivät millään tahdo pysähtyä peiton alla, kun ”niitä vaan liikututtaa”. Mitä tarmokkaammin tämä pieni ihminen yrittää saada unen päästä kiinni, sitä kauemmas uni karkaa.

Silittelen, hyräilen, sitten muistan kysyä: ”Mietitäänkö mitä kaikkea mukavaa tänään on tapahtunut. Mistä on hyvä mieli? ”Kuulen syvän huokauksen…pieni miettii. Ja sitten muistaa. Meitä molempia hymyilyttää kun hän kertoo ensin yhden, sitten toisen ja vielä kolmannenkin pienen arkisen ja niin mukavan asian. Yhdessä kuvittelemme vielä hetken mitä mukavaa huominen päivä voi tuoda tullessaan.Huomaan miten pienen kehokin rauhoittuu ja rentoutuu kun mieli on hyvän äärellä. Hengitys tasaantuu ja uni palaa yllättävän nopeasti karkureissuiltaan.Seuraavana iltana kuulen kysymyksen: ”Mietitäänkö taas niitä mukavia juttuja? ”

Kikystä kykyä

Ihmisaivot virittäytyvät automaattisesti uhkiin, huoliin ja negatiivisiin asioihin. Kivikautiset liskoaivomme huutavat taistele- tai pakenekäskyä tiedostamattammekin jatkuvasti. Mitä enemmän mieli keskittyy siihen mikä ei toimi, sitä varmemmin niin myös on. Negatiivisuus syö voimavaramme, kaventaa visiota ja rakentaa esteitä mahdollisuuspoluille. Ensi vuoden alusta alkaen meillä on kikysopimuksen mukaan jokaisena työpäivänä kokonaista kuusi minuuttia lisää työaikaa. Voisiko tuon kuusiminuuttisen käyttää arvostavaan aivojumppaan?

Haaste hyvän äärelle

Haastan työyhteisöt käyttämään nämä minuutit työpäivän tai -viikon päätteeksi suuntaamalla huomion niihin asioihin jotka tänään tai tällä viikolla sujuivat hyvin. Hyvän huomaaminen ei poista ongelmia. Se saattaa asiat realistisiin mittasuhteisiin, lisää työhyvinvointia ja psykologista pääomaa; itseluottamusta, toivoa, realistista optimismia, joustavuutta, sitkeyttä ja palautumiskykyä. Jos työyhteisö ei  lähde yhteistuumin mukaan, ryhdy sinä oman (työ)elämäsi myönteistäjäksi! Kuusi minuuttia päivässä voi olla käänteentekevä voima.

Kategoria: ,
Avainsanat: , , , , , , , , , , , ,

Tule mukaan leppoisaan Mielitreeni™päivään 25.5.2019.

27.4.2019

Näyttökuva 2019-4-23 kello 11.24.24Näyttökuva 2019-4-23 kello 11.25.14

Mielitreeni™ on akkujen lataamista, pysähtymistä oman itsen ja itselle tärkeiden asioiden ääreen. Se on myös omien vahvuuksien tiedostamista ja niiden aktiivista käyttöönottoa.

Tänä keväänä Mielitreeni™ toteutuu Somerolla Lehtolan torpan ympäristössä.

Tutustumme mindfulnessin ja NLPn perusteisiin ja kokeilemme yksinkertaisia ja tehokkaita harjoituksia lisäämään arjen hyvinvointia.

Mukaan tarvitset vain säähän sopivan vaatetuksen ja lounaseväät. Kahvia, teetä hedelmiä ym. pientä syötävää on tarjolla päivän ajan.

Tutustu aiempiin Mielitreeneihin.

Olet lämpimästi tervetullut ilman aiempaa kokemusta päivän aiheista tai ylläpitämään jo olemassaolevia tietoisuustaitojasi.

Päivän hinta 60 € ( sis. alv.)

Ilmoittaudu mukaan

[email protected]
Saat infokirjeen vielä hyvissä ajoin ennen Mielitreeni™️päivää.

Kategoria: , , ,
Avainsanat: , , , , ,

TIETOISUUSTAIDOT kouluun – UUTTA Polulla!

1.6.2017

Tietoisuustaidot kouluun on kolmiosainen kokonaisuus, jonka ykkös- ja kolmososat on mahdollista tilata myös itsenäisinä koulutuksina.

Ykkösosassa paneudumme opettajan omaan jaksamiseen, voimavaroihin ja hyvinvointiin.

TIETOISUUSTAIDOT OPETTAJAN VOIMAVARANA

 

Kakkososassa tutustumme kokeillen oppilaille koulutyön ohella ohjattaviin harjoituksiin.

mindfulnessharjoituksia oppitunneille

 

Tietoisuustaidot kouluun -kokonaisuuden itsenäinen kolmas osa on kahdeksan oppitunnin pituinen Lasten ja nuorten tietoisuustaito-opetusjakso 9-18-vuotiaille.

mindfulness kouluun

 

Lisätietoa

fullsizeoutput_3e3

Palaa palvelut-välilehdelle

Kategoria: ,
Avainsanat: , , , , , , , , , , ,